Uusi parannus

Jotain on täällä tapahtunut…

Mitä tämä on, uusi parannus? ”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”, sanoi Jeesus. Eli tunnusta pahat tekosi ja väärä itsekäs elämänasenteesi ja usko hyvä sanoma.

Hyvä sanoma on, että syntimme ovat annetut anteeksi, koska Jumalan Poika kärsi rangaistuksen meidän puolestamme. Ja Hän nousi myös kuolleista!

Siksi uskallan ja voin tunnustaa oman syntisyyteni ja muuttaa mieleni, en siksi, että jäisin syyllisyydessä rypemään, vaan siksi, että olen saanut anteeksi ja saan yhteyden Jeesukseen.

Jeesuksen tyhjä hauta Jerusalemissa.

Uusi parannus on paluuta tähän suhteeseen. Se ei ole paluuta uskonnolliseen ahdistavaan yrittämiseen, vaan persoonalliseen suhteeseen Herrani kanssa, joka teki minulle uskonnosta tarpeettoman.

Tietoa kirjoittajasta

veccio

Olen helsinkiläinen kolmen aikuisen pojan isä ja nyt jo isoisä. Elämäni Jeesuksen kanssa alkoi suunnilleen samoihin aikoihin kuin vaimonikin kanssa, eli 70-luvun puolivälissä. Olen myös toipuva huumeaddikti ja elän puhtaana päivän kerrallaan Jumalan armosta. Päivitän blogissani uskovaisen ukon juttuja matkan varrelta, josko joku lukijani saisi rohkaisua ja samaistumispintaa omaan elämäänsä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *