Pääsiäisen merkitys

Pääsiäinen. Mitä se merkitsee?

Tämä on suuren vapautuksen juhla! Pääsiäinen asetettiin alunperin Israelin kansan vapauttamiseksi Egyptistä. Asettaja oli itse Jumala. Jumala aikoi tuomita sortajakansan, Egyptin, mutta vapauttaa oman kansansa orjuuden ikeestä.

Olemme turvassa

Ensiksi piti erottaa karitsa – aivan kuten Jumala on jo ennen maailman perustamista oli erottanut meille oman Karitsansa, joka ottaa pois maailman synnin. Sitten karitsa teurastettiin ja sen veri vihmottiin asuntojen ovenpieliin merkiksi, jottei tuomion enkeli tuhoaisi veren suojissa olevia koteja. Veren merkki on myös meidän suojamme kaikkia tuhovoimia vastaan. Ennen kaikkea Jeesuksen veren suojissa elävä uskova on vapaa kadotustuomiosta uskonsa kautta.

Tulemme ravituiksi

Karitsa myös nautittiin ravinnoksi tuomioyönä ennen matkaan lähtöä kohti luvattua maata. Ravintomme on Jeesus itse. Hänen lihansa on totinen ruoka ja Hänen verensä on totinen juoma. Hän tahtoo tulla yhdeksi kanssamme, sulautua meihin ja toimia voimanlähteenämme ja ravintonamme matkalla.

Meistä pidetään huolta

Kaikki huolenpito erämaavaelluksella tuli myös ylhäältä. Ne, jotka luottivat Jumalan apuun erämaassa, eivät koskaan joutuneet häpeään. He saivat vettä kalliosta. He saivat mannaa taivaasta. Toiset ihmettelivät: ”Mitä tämä on?” (ma’na?). Meilläkin on jumalallista ruokaa – ihmeiden leipää, lasten leipää. Se annetaan usein yllättävällä ja odottamattomalla tavalla.

Saamme voiman

Toiset ihmettelevät Pyhän Hengen voimaa, johdatusta ja yllätyksiä myös tänään. Lähteet puhkeavat yllättävistä paikoista. Outoja asioita ilmaantuu ympärillemme – luonnollisen ihmisen mielestä. Mutta hengellinen ihminen tutkistelee sen kaiken. Ja me haluamme elää Jumalan yhteydessä hengellisen ihmisemme kautta, emme luonnollisen. Hengellinen ihminen ottaa kaiken jumalallisen ravinnon vastaan silloinkin, kun luonnollinen ihminen vain napisee.

Olemme vapaat

Muistetaan, että olemme vapautettua kansaa ja elämme ihmeiden Jumalan – emme armoilla – vaan armosta. Pääsiäinen on ”pesah” – vapaaksi pääsemisen juhla. Iloitaan vapaudestamme matkalla!